tiistai 18. helmikuuta 2014

Sain keltaisen!

Tänä aamuna luin vanhasta (17.01.2014) Suomen Kuvalehdestä yksinyrittäjyydestä. Esimerkkinä käytettiin kääntäjien tilannetta. Käännösten tason huonontumista pelättiin.

Juuri eilen kävin katsomassa Philomenan. Siinä päähenkilöt olivat Yhdysvalloissa. Toinen heistä onnistui saamaan taksin ja huudahti suomennoksen mukaan: "Sain keltaisen!"

maanantai 3. helmikuuta 2014

Säästöjä näkyvissä selkeällä säällä!

Suomen Kuvalehti mainosti 13.12.2013 Etuasiakkaan etuja. Yksi niistä on selkeä säästö. Selkeällä on (ainakin aiemmin) viitattu hyvään näkyvyyteen. Sen sijaan säästö on selvää. Tai voihan selkeä säästö tarkoittaa, että sen näkee hyvin kaiken mainossumu(tukse)n keskellä...

Tuumaa Etuasiakkaan kaveri - tai Kaveri

Mitä muuta poikueessa on?

Lokakuun 2013 Geo-lehdessä oli hieno käännösartikkeli mäyrästä. Siinä kerrottiin, että poikasia "on tavallisesti kaksi tai kolme poikuetta kohti".

Mitä muuta poikueessa tai poikuetta kohti on kuin poikasia? Mitä ne loput poikuetta kohti olevat otukset ovat?